Julkaistu: marraskuu, 8, 2022

Pohjoismaiden suurimmat kaivosalan ammattimessut järjestettiin 26.−27.10.2022 Paviljongissa, Jyväskylässä neljän vuoden tauon jälkeen. Finnmateria 2022 -messujen teemana oli tänä vuonna Vastuullinen muuttuva maailma. Messuilla vieraili 1800 kaivosalan ammattilaista.

Tapojärven messuosastolla esiteltiin Tapojärven teollisen kiertotalouden ja kaivospalveluiden tarjontaa sekä tutustuttiin Hannukaisen kaivoshankkeeseen. Vieraat pääsivät myös arvuuttelemaan Hannukaisen kaivosalueelta poimittua kiven painoa.

Parhaiten kivenpunnituksessa onnistui salolainen Jouko Nieminen, jonka veikkaus osui 62 gramman päähän oikeasta tuloksesta. Messukiven virallinen paino oli 8 088 grammaa.

Palkinto on toimitettu voittajalle.