Julkaistu: 25 maaliskuun, 2021

EU on todennut 30 teollisuuden käyttämää raaka-ainetta kriittisiksi. Jos niiden käyttö jatkuu samalla tasolla tai lisääntyy entisestään, raaka-aineet loppuvat. Kriittisten raaka-aineiden saatavuutta tulee parantaa Euroopan huoltovarmuuden turvaamiseksi. 

Kiertotalouteen erikoistuneet osaajat Alva, Tapojärvi ja Elker yhdistivät voimansa ja lähtivät ratkomaan ongelmaa.  

Suomalaisen yritysyhteistyön tuloksena syntyi uusi innovaatio, jonka avulla jokainen jo käytössä oleva arvokas materiaali uusiokäytetään tehokkaasti. 

– Sähkö- ja elektroniikkaromusta on mahdollisuus saada kerättyä nykyistä enemmän kriittisiä materiaaleja talteen. Kehittämämme ratkaisu auttaa kaikkia elektroniikkavalmistajia ja SE-jätteen hyödyntäjiä, Elkerin toimitusjohtaja Sakari Hietala kertoo. 

Kaivostoimintaa ilman louhintaa 

Tavoitteena oli kehittää globaaleille markkinoille urban mining -vientituote. Urban mining mahdollistaa kaivostoiminnan ilman louhintaa – saannot ovat satakertaisia perinteiseen kaivostoimintaan verrattuna.  

– Uusi innovaatio perustuu hydrometallurgiseen menetelmään, jota parhaillaan testataan Jyväskylän yliopistolle rakennetussa demolaitoksessa. Kokeilun jälkeen siirrymme kaupallistamaan ratkaisua, Tapojärven kehityspäällikkö Juha Koskinen jatkaa.  

Uudenlaisessa SER-talteenottolaitoksessa poistetaan haitalliset kemikaalit ja kerätään kriittiset materiaalit tehokkaasti ja puhtaasti talteen. Esimerkiksi kulta ja kupari soveltuvat suoraan teollisuuden raaka-aineiksi.  

Aikaisemmat kierrätysteknologiat ovat perustuneet muun muassa sulattamiseen, jolloin harvinaisia maametalleja on hukkunut muun metallin ja kuonan joukkoon. 

Miljoonabisneksen pieni hiilijalanjälki 

Innovaatio parantaa materiaalien kierrätystä ja auttaa torjumaan ilmastonmuutosta. SER-talteenottolaitoksella on vähäinen energiankulutus ja pieni hiilijalanjälki.  

Kaupallisen talteenottolaitoksen käsittelykapasiteetti on viidennes kaikesta Euroopan piirilevyjätteestä. 

– Laitoksen potentiaalinen vuosittainen liikevaihto on 700 miljoonaa euroa, Alvan kehityspäällikkö Risto Ryymin laskee. 

Kriittisten aineiden tarve lisääntyy jatkuvasti yhteiskunnan sähköistyessä. Harvinaisten maametallien talteenotto parantaa eurooppalaista huoltovarmuutta ja teollinen toiminta voi jatkua, vaikka Kiina rajoittaisi kriittisten raaka-aineiden vientiä.  

Suomalainen urbaani kaivos on monistettavissa ja sijoitettavissa minne tahansa maailmaa. 

Faktaa: 

  • Mm. liikenne, infra ja älytekniikka ovat riippuvaisia kriittisistä materiaaleista. 
  • Hydrometallurgia on uuttamalla sekä liuosten rikastuksella ja puhdistuksella tehtävää metallien valmistustekniikkaa. 
  • Hanketta rahoittaa Alva, Tapojärvi, Elker ja Business Finland.